Muumi koristepuu on 13-osainen kaunis sisustuskokonaisuus
Muumi-koristepuu on vähitellen vuosien 2014–2016 aikana ilmestynyt 13-osainen seinälaattasarja, joka muodostaa kokonaisena kauniin yhtenäisen sisustuselementin. Täydellisen muumi-koristepuun luontevin paikka on useimmiten seinällä. Jokainen koristepuun laatta esittelee yhden tutun muumihahmon istuskelemassa puun oksilla, joten laattojen käyttö onnistuu myös erikseen esimerkiksi hyllylle aseteltuna.
Alkuperäinen idea Tove Janssonin piirustuksesta
Arabian valmistaman keraamisen Muumi-koristepuun kuvitus perustuu Tove Janssonin eräälle pankille suunnittelemaan piirrokseen, jota käytettiin pankin mainonnassa. Alkuperäispiirroksessa Muumipeikko istuu puussa. Tästä inspiroituneena muotoilija Tove Slotte suunnitteli kokonaisuuden, jossa suuren puun oksille pääsee Muumipeikon lisäksi tusina muitakin tuttuja Muumilaakson hahmoja.
Ensimmäiset kauniisiin pahvisiin pakkauksiin pakatut seinälaatat ilmestyivät vuonna 2014 ja viimeiset kolme laattaa vuoden 2016 syksyllä. Viimeiset laatat ehtivät olla kauppojen hyllyillä vain reilun vuoden ajan, joten niistä on tullut keräilijoiden keskuudessa muita koristepuun laattoja halutumpia.
Kolme eri kokoa
Muumi-koristepuun laatat ilmestyivät kolmessa eri kokoluokassa. Jos kokonaisen 13-osaisen koristepuun koon määrittää piirtämällä suorakaiteen kokonaisuuden ulkoreunojen ympärille, saadaan puulle seuraavat mitat:
Leveys: 56,9 cm
Korkeus: 46,7 cm
Kaikki koristepuun laatat ilmestymisjärjestyksessä
Alta löydät kaikki Arabian Muumi-koristepuun laatat ilmestymisjärjestyksessä. Laattoja ei myydä enää kaupoissa, mutta niitä on saatavilla aika ajoin verkon myyntipalstoilla kuten Facebookin kirppareilla tai huutokaupoissa. Kannattaa myös kurkata Mukikauppaan, joka on todellinen Muumi-keräilijän aarreaitta.
1. Koristepuu Muumimamma
Tuotantovuosi: 2014
Seinälaatan koko: 151 x 189 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
2. Koristepuu Muumipappa
Tuotantovuosi: 2014
Seinälaatan koko: 151 x 189 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
3. Koristepuu Muumipeikko
Tuotantovuosi: 2015
Seinälaatan koko: 151 x 189 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
4. Koristepuu Nuuskamuikkunen
Tuotantovuosi: 2015
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
5. Koristepuu Pikku Myy
Tuotantovuosi: 2015
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
6. Koristepuu Niiskuneiti
Tuotantovuosi: 2015
Seinälaatan koko: 151 x 189 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
7. Koristepuu Mymmeli
Tuotantovuosi: 2015
Seinälaatan koko: 89 x 189 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
8. Koristepuu Tiuhti ja Viuhti
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
9. Koristepuu Tuutikki
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
10. Koristepuu Vilijonkka
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 189 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
11. Koristepuu Hemuli
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 189 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
12. Koristepuu Nipsu
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
13. Koristepuu Haisuli
Tuotantovuosi: 2016
Seinälaatan koko: 89 x 89 mm
Katso hinta-arvio Mukifysta
Keräiletkö sinä muumipuun laattoja ja mikä on näistä laatoista oma suosikkisi?